Chappe-taidemuseo Tammisaaressa

Albert de la Chapelle (1933–2020) opiskeli lääketiedettä Helsingin yliopistossa, ja väitteli tohtoriksi vuonna 1962. Hän tutki ihmisen genetiikkaa ja teki merkittävän kansainvälisen uran. Tieteellisen uran ohessa hän Clara-vaimoineen oli myös taiteen ystävä. Vuonna 2005 perustettiin Albert de la Chapelle -rahasto Svenska litteratursällskapet i Finlandin yhteyteen. Rahaston avulla ryhdyttiin kartuttamaan taidekokoelmaa, jonka de la Chapelle lahjoitti Länsi-Uudenmaan museolle. de la Chapellen ajatus oli, että taidekokoelma tulee toimimaan uuden taidemuseon runkona. Vuonna 2017 perustettiin Albert de la Chapelles Konststiftelse -säätiö, jonka tarkoituksena on toteuttaa taidemuseohanke yhteistyössä Raaseporin kaupungin kanssa. Säätiön ensisijaisena tavoitteena on toteuttaa taidemuseohanke Tammisaaressa. 

Arkkitehtuurikilpailun avulla haluttiin täydentää Tammisaaren kulttuurikorttelia uudella rakennuksella. Vuonna 2019 asia oli edennyt siihen pisteeseen, että tuomaristo valitsi arkkitehtuurikilpailun voittajaksi JKMM-arkkitehtitoimiston ehdotuksen ”Kronan”. Peruskivi muurattiin 12.11.2021, Chappe-museo avattiin yleisölle 16.4.2023. Albert de la Chapelle puolisoineen ei valitettavasti ehtinyt nähdä museota valmiina, molemmat kuolivat vuonna 2020.

Arkkitehtuurikilpailun ohjelmassa säätiö määrittelee hankkeen tavoitteiksi mm.:
- rakentaa museorakennus, joka on houkutteleva, kiinnostava ja itsessään taideteos
- olla paikallisesti tärkein ja kansallisestikin merkittävä, ainutlaatuinen taidemuseo
- suunnitella museo huolellisesti, ja rakentaa se laadukkaasti

Harvoin pääsee käymään ihan uudessa, (taide)museoksi suunnitelussa rakennuksessa. Useinhan (taide)museoita suunnitellaan vanhoihin rakennuksiin (esim. Lahden ihana Malva). Chappe-museon rakennus tuntui oikeasti jotenkin tosi spesiaalilta - se ei ole vain puite taiteelle, vaan todella taideteos itsessään. Rakennus ei ollut mitenkään valtava, vaan se tuntui mittakaavaltaan juuri sopivalta ympäristöönsä. Ympäristö sulautui osaksi rakennusta myös hyvin suunnattujen ikkunoiden avulla. Jopa kalusteet tuntuivat sulautuvan osaksi arkkitehtuuria. Museon näyttelyt olivat kivat, mutta itse museo oli kuitenkin se vaikuttavin juttu tällä museokäynnillä.

Maisemaikkunat kehystävät hienoja näkymiä 

Pääportaikossa Karin Widnäsin keramiikkataideteos 

Museopenkit on käsin valmistettu tontilta kaadetuista puista

Ylimmän kerroksen päänäyttelytiloissa oli ihana, melkeinpä kesäinen "Onnen saari – Önningebyn taiteilijasiirtokunta" -näyttely (7.9.2025 asti). Tämä Suomen ensimmäinen taiteilijasiirtokunta syntyi vuonna 1886 Ahvenanmaalle, Önningebyhyn lähelle Maarianhaminaa. Siirtokunnan perusti Turun taidemuseon intendentti, taiteilija Victor Westerholm. Westerholmin kesäasunnosta, Tomtebosta, tuli siirtokunnan keskus, johon taiteilijat kokoontuivat työpäivän päätteeksi keskustelemaan taiteesta ja elämästä. Huomattava osa taiteilijoista oli naismaalareita, kuten Elin Danielson, Amélie Lundahl ja Hanna Rönnberg. Siirtokunta toimi vuodesta 1886 vuoteen 1914 asti, tosin se alkoi hiljentyä jo kuuden ensimmäisen vuoden jälkeen.

Edward Westman: Heinätyöt

Dora Wahlroos: Pesusoikon ääressä (1892)

Kevätloman kohteita

Toukokuussa oli parin viikon kevät/kesälomapätkä, joka meni kyllä lähinnä kodin ja kesämökin huoltohommissa, mutta toki parissa "kulttuurikohteessakin" tuli poikettua.

Mökkimatkan varrelle osuu Lahti, ja Lahdessa on hieno uusi museo, Malva. Tällä käyntikerralla Olavi Lanun kesänäyttely oli vasta rakenteilla, ja perusnäyttelyhän oli entuudestaan tuttu. Mutta kun museokorttia vinguttamalla pääsee sisälle, kannatti poiketa katsomaan pelkästään Pauliina Mäkelän (nyt jo suljettu) Pneuma-näyttely. Näyttelyssä oli esillä erilaisilla tekniikoilla tehtyjä töitä, mutta itseäni innostivat eniten installaatiot, jotka oli tehty piirtoheittimen avulla. Näissä yhdistetään kaksi eri piirtoheittimillä heijastettua  kuvaa. Toinen liikkuu ympyrää pyörien ja toinen heijastetaan petrimaljan läpi, ja kun  petrimalja ajoittain vesineen heilahtaa, heijastettu kuva herää liikeeseen sekin. Nämä kaksi eri tavoin liikuvaa piirroskuvaa seinälle yhteen heijastettuna olivat aika maaginen yhdistelmä, liikettä olisi voinut jäädä tarkastelemaan vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Mäkelä on mahtava piirtäjä, näyttelyn piirroskuvat olivat hienoja. Mutta kyllä ihmetyttää, miten idea tuohonkin piirtoheitininstallaatioon on syntynyt...

Toinen ihana lomapoikkeaminen oli käynti Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa, sekin Museokorttikohde. Oli aika kylmä kevätpäivä, joten ulkoalueilla ei  vielä kukoistanut magnolioita ja narsisseja lukuunottamatta juuri mikään, mutta sisällä kasvihuoneiden lämmössä oli mukava kulkea ja tutkia kasveja eri puolilta maailmaa. Kasvihuoneissa on ihana tunnelma, sellainen vähän boheemi ja rosoinen. Puutarhan yhteydessä, vanhassa puutalossa toimiva Café Viola on mukava taukopaikka - käyntipäivänämme tosin aika ruuhkainen.